Tekstit

Metsässä

     Syvällä metsän siimeksessä metsästäjä astuu eteenpäin varmoin askelin. Metsä täyttyy lintujen laulusta ja ilmassa on alkukesän tuoksua. Lämmin tuuli puhaltaa metsästäjän kasvoille samalla, kun hän tarkkailee sammalelle jäänyttä jälkeä. Tiheään kasvaneet puut eivät päästä valoa oksiston ja lehtien läpi tähän aikaan vuodesta, joten suuri osa maasta on sammaleen peitossa. Se sopii metsästäjälle hyvin, koska sammal vaimentaa hänen askeleensa hyvin. Metsä kylpee vihreän eri sävyissä ja vaikka havupuut tuovatkin vihreyttä ja väriä metsään vuoden ympäri, kesäisessä metsässä kaikki värit tuntuvat kukoistavan voimakkaammin. Metsästäjän nimi on Eli. Hän astuu varmoin askelin syvemmälle metsään ja vaikka aurinko ei pääse paistamaan puiden lomasta, Eli tietää päivän olevan puolillaan. Koska Eli on vielä nuori, on hänen tehtävänsä metsästää kylälle ruokaa. Ei Eli myöskään ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut viljelystä tai muistakaan kylän tehtävistä, mutta vanhemmat kyläläis...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Kirkonkellot

  Kirkonkellot herättävät minut unesta ja tiedän jo olevani myöhässä seremoniasta. Entä jos en vain menekään? Hylkään ajatuksen, koska viimeisistä myöhästymisistä saamani sanktiot ovat edelleen maksamatta . Päätän vastahakoisesti nousta istumaan makuupaikallani ja hieron viimeiset unet silmistäni samalla, kun heikko aamuauringon kajo paistaa verhojen läpi antaen huoneelle oranssin hohteen.   Asuntoni ei ole hääppöinen. Jaan asunnon kahden muun , vähintään yhtä epäsiistin ihmisen kanssa. Pöydällä lojuu kasa papereita, pulloja, kyniä ja muuta sinne kuulumatonta tavaraa pinoissa, jotka uhkaavat kaatua vähäisestäkin tuulenvireestä. Hamia ja Sirotkinia ei näy missään. Oletan, että he ovat lähteneet seremoniaan jo aikaisemmin ja päättäneet antaa minun nukkua viime yön jäljiltä. Mokomat ruojat, kyllähän he tietävät, mitä tapahtuu niille, jotka jättävät tulematta kirkolle. Olen korviani myöten veloissa jo valmiiksi.   Kuudes lyönti . Päätän nousta ja melkein isken pääni l...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Prologi

     Pienen pienessä Amonen maalaiskylässä ei koskaan tapahtunut mitään. Sinne muuttivat ainoastaan vanhukset , jotka eivät enää jaksaneet tehdä töitä pelloillaan ja myllyillään sekä elämältään mitään toivomattomat ihmiset . Pienen Amonen ihmiset olivat kuitenkin tyytyväisiä elämäänsä. Elämäänsä, jolla ei ollut suuntaa. Elämäänsä, joka ei tuonut mitään yllättävää.    Amonen kylässä oli kuitenkin kaikkea, mitä tarvita saattoi. Kaikilla oli yltäkylläisesti ruokaa, katto päänsä päällä sekä ihmisiä ympärillään auttamassa. Kadut olivat mukulakiveä ja suurin osa tal oista oli puuta. Kauniit kukkaistutukset koristivat suurinta osaa kyläläisten pihoista - eihän asukkailla juuri muuta tekemistä vapaa -aikanaan ollut kuin hoitaa pihamaataan. Kylä sijaitsi myös aivan suuren metsän vieressä, josta kyläläiset hakivat erilaisia marjoja ja sieniä, sekä metsästivät tarvittavansa.   Kylään muutti silloin tällöin uusia asukkaita. He olivat toinen toistaan tylsempiä ...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Burning City

As I was standing there in the dim red light flickering over my face coming from a distant burning city only lake separating me from it, I couldn't but wonder how had it all ended up in a situation like this. Hilt of a broken sword in my hand, badly bruised and hurting all over I glanced over a shoulder just to see the waiting wasteland behind me. I heard it whispering things, whispering as if knowing my intentions, whispering like it knew me. I turned my head to the burning city, feeling... peaceful? How could a person feel such feelings after what had happened to her?      Maybe this was a sign for me to quit thinking myself as a human. More like an animal shielding itself upon the hatred of humans for they saw I was not one of them. I gripped the broken hilt in her hand tighter and threw it into the lake hoping I'd never have to see it again. I started to leave but hesitated. I glanced to the side of a city and squinted my eyes as I thought I saw a figure floatin...
Lähetä kommentti
Lue lisää

A Whole New World

Hah, easy loot, I wondered in amusement when I emptied one more safe. Nobility tends to get careless when the summer comes. So many open windows that it's like a test for my discipline. And that really isn't one of my strengths.         I slid from the saferoom to the open moonlit corridor where I listened to the sleeping nobility. Nothing deviant from the normal. I moved to the open window as quietly as I could and hopped onto the open windowsill. I'd be long gone before anyone woke up. I would love to see their faces when they wake up.                I'm not your ordinary thief. Or technically I am. I do steal stuff but I only steal from the rich and only to fill up my stomach. I'm not Robin Hood: I don't steal to give money to the poor, that's not how I work. I don't have plans to be the ruler of thieves like most of the common underground scum. Is it so wrong to take from someone who has too much? Not in my opinion. There ...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Ara

" Ara! ", kuului äidin käskevä huuto alakerrasta. Ara tunsi veren häviävän jaloistaan ja käsistään samalla, kun hän nousi tuolistaan. Tietävätkö he, hän ajatteli samalla, kun aukaisi huoneensa oven hämärään käytävään. Pimeys oli langennut laaksoon jo muutama tunti sitten, mutta tuntui kuin siitä olisi vain hetki.       Ara käveli käytävän päähän, laskeutui portaat eteiseen ja astui oikealla olevasta ovesta sisään. Hänen äitinsä ja isäpuolensa odottivat vaativan näköisinä olohuoneen pöydän luona. Hänen äitinsä katse näytti surulliselta, viipyilevältä ja kädet puuskassa hänen sormensa naputtivat epätasaista rytmiä. Hänen isäpuolensa taas näytti vihaiselta, hänen katseensa harhaili Arasta oven suuhun ja takaisin, aivan kuin odottaen jonkun syöksyvän sisään Aran perässä. Tuntui kuin iäisyys olisi kulunut ennen kuin hänen isäpuolensa avasi suunsa.       "Missä olit tänään iltapäivällä?", hän kysyi tavanomaisesti, mutta hänen äänenpainonsa antoi olettaa, että k...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Prologi/Prologue

Hengästyttää, ahdistaa, jaloissa ei tunnu enää muuta kuin kipua, ajattelen samalla, kun jatkan juoksemista pitkin ahdasta ja pimeää kujaa. Takanani kajastaa heikko punainen valo takaa-ajajieni soihduista. Kuulen kuinka askeleet ja äänet takanani kurovat välimatkaa umpeen. En jaksa enää, panikoin ja pala kurkussani kasvaa. Vaikeampi hengittää.          Käännyn viereiselle kadulle, jossa ei näy ketään, koska ulkonaliikkumiskielto on edelleen voimassa. Miksikö? Minun takiani. Tai no, osittain minun. Kiihdytän vauhtiani, vaikka jalkani vaikeroivat kivusta ja jokainen askel lisää haluani pysähtyä huilaamaan. Miten saisin heidät karistettua kannoiltani? Äänet takanani voimistuvat ja kääntyessäni näen yhden heistä osoittavan suuntaani ja tähtäävän minua varsijousellaan. Aikovatko he ampua minut,  hätkähdän, kun jatkan juoksuani entistä rivakammin. Sydän hyppää kurkkuuni, kun nuoli kimpoaa viereisestä seinästäni metrin päähän jalastani. Tunnen kuinka adrenaliini ...
4 kommenttia
Lue lisää