Mielikuvitusta ja kliseitä

  Kirkonkellot herättävät minut unesta ja tiedän jo olevani myöhässä seremoniasta. Entä jos en vain menekään? Hylkään ajatuksen, koska viimeisistä myöhästymisistä saamani sanktiot ovat edelleen maksamatta . Päätän vastahakoisesti nousta istumaan makuupaikallani ja hieron viimeiset unet silmistäni samalla, kun heikko aamuauringon kajo paistaa verhojen läpi antaen huoneelle oranssin hohteen.   Asuntoni ei ole hääppöinen. Jaan asunnon kahden muun , vähintään yhtä epäsiistin ihmisen kanssa. Pöydällä lojuu kasa papereita, pulloja, kyniä ja muuta sinne kuulumatonta tavaraa pinoissa, jotka uhkaavat kaatua vähäisestäkin tuulenvireestä. Hamia ja Sirotkinia ei näy missään. Oletan, että he ovat lähteneet seremoniaan jo aikaisemmin ja päättäneet antaa minun nukkua viime yön jäljiltä. Mokomat ruojat, kyllähän he tietävät, mitä tapahtuu niille, jotka jättävät tulematta kirkolle. Olen korviani myöten veloissa jo valmiiksi.   Kuudes lyönti . Päätän nousta ja melkein isken pääni l...

     Pienen pienessä Amonen maalaiskylässä ei koskaan tapahtunut mitään. Sinne muuttivat ainoastaan vanhukset , jotka eivät enää jaksaneet tehdä töitä pelloillaan ja myllyillään sekä elämältään mitään toivomattomat ihmiset . Pienen Amonen ihmiset olivat kuitenkin tyytyväisiä elämäänsä. Elämäänsä, jolla ei ollut suuntaa. Elämäänsä, joka ei tuonut mitään yllättävää.    Amonen kylässä oli kuitenkin kaikkea, mitä tarvita saattoi. Kaikilla oli yltäkylläisesti ruokaa, katto päänsä päällä sekä ihmisiä ympärillään auttamassa. Kadut olivat mukulakiveä ja suurin osa tal oista oli puuta. Kauniit kukkaistutukset koristivat suurinta osaa kyläläisten pihoista - eihän asukkailla juuri muuta tekemistä vapaa -aikanaan ollut kuin hoitaa pihamaataan. Kylä sijaitsi myös aivan suuren metsän vieressä, josta kyläläiset hakivat erilaisia marjoja ja sieniä, sekä metsästivät tarvittavansa.   Kylään muutti silloin tällöin uusia asukkaita. He olivat toinen toistaan tylsempiä ...