Ara
" Ara! ", kuului äidin käskevä huuto alakerrasta. Ara tunsi veren häviävän jaloistaan ja käsistään samalla, kun hän nousi tuolistaan. Tietävätkö he, hän ajatteli samalla, kun aukaisi huoneensa oven hämärään käytävään. Pimeys oli langennut laaksoon jo muutama tunti sitten, mutta tuntui kuin siitä olisi vain hetki. Ara käveli käytävän päähän, laskeutui portaat eteiseen ja astui oikealla olevasta ovesta sisään. Hänen äitinsä ja isäpuolensa odottivat vaativan näköisinä olohuoneen pöydän luona. Hänen äitinsä katse näytti surulliselta, viipyilevältä ja kädet puuskassa hänen sormensa naputtivat epätasaista rytmiä. Hänen isäpuolensa taas näytti vihaiselta, hänen katseensa harhaili Arasta oven suuhun ja takaisin, aivan kuin odottaen jonkun syöksyvän sisään Aran perässä. Tuntui kuin iäisyys olisi kulunut ennen kuin hänen isäpuolensa avasi suunsa. "Missä olit tänään iltapäivällä?", hän kysyi tavanomaisesti, mutta hänen äänenpainonsa antoi olettaa, että k...