Prologi/Prologue
Hengästyttää, ahdistaa, jaloissa ei tunnu enää muuta kuin kipua, ajattelen samalla, kun jatkan juoksemista pitkin ahdasta ja pimeää kujaa. Takanani kajastaa heikko punainen valo takaa-ajajieni soihduista. Kuulen kuinka askeleet ja äänet takanani kurovat välimatkaa umpeen. En jaksa enää, panikoin ja pala kurkussani kasvaa. Vaikeampi hengittää. Käännyn viereiselle kadulle, jossa ei näy ketään, koska ulkonaliikkumiskielto on edelleen voimassa. Miksikö? Minun takiani. Tai no, osittain minun. Kiihdytän vauhtiani, vaikka jalkani vaikeroivat kivusta ja jokainen askel lisää haluani pysähtyä huilaamaan. Miten saisin heidät karistettua kannoiltani? Äänet takanani voimistuvat ja kääntyessäni näen yhden heistä osoittavan suuntaani ja tähtäävän minua varsijousellaan. Aikovatko he ampua minut, hätkähdän, kun jatkan juoksuani entistä rivakammin. Sydän hyppää kurkkuuni, kun nuoli kimpoaa viereisestä seinästäni metrin päähän jalastani. Tunnen kuinka adrenaliini ...